Henner_KariNoin 25 vuotta sitten työ imaisi Kari Hennerin kirjaimellisesti mukaansa. Tuolloin Henner valmistui markkinoinnin ammattilaiseksi, mutta kuten useisiin nuoriin, häneenkin iski palava halu nähdä maailmaa ennen varsinaiselle urapolulle astumista. Hänen silmiinsä osui silloisen Finnair-konsernin  työpaikkailmoitus matkaoppaan paikasta, ja hän ajatteli sen olevan hyvä tilaisuus viettää tovi ulkomailla.

– Kävikin niin, että ulkomailla tuli vietettyä yli 20 vuotta. Tajusin kuitenkin heti, että matkaoppaan työ oli unelmatyöni, sillä olin kiinnostunut kulttuurista ja kielistä ja olin opiskellutkin niitä, nyt jo Suomeen työskentelemään palannut Henner muistelee.

Ensimmäiseksi Henner matkusti Lanzarotelle Kanarian saaristoon. Se oli nuorelle miehelle maaginen ja toisaalta jännittävä kokemus. Uudet työkaverit kuitenkin tukivat, ja Henner oli valmistautunut ulkomaille lähtöön huolellisesti.

– Ennen lähtöä pitää irtisanoa asunto tai vuokrata se eteenpäin. On myös tärkeää kertoa läheisille, että on lähdössä, sillä vaikka nykyään voi olla yhteydessä internetin välityksellä, lähteminen voi olla vaikeaa puolin ja toisin. Pitää osata kysyä itseltäänkin, onko valmis sitoutumaan työhön, Henner muistuttaa.

Ulkomaille lähtemistä helpottaa TUI:n tarjoama maksuton koulutus. Uudet työntekijät aloittavat sen Suomessa ja siirtyvät sitten kokeneempien oppaiden huomaan ensimmäiseen kohteeseen, jossa vietetään vähintään puoli vuotta. Tämän jälkeen voi itse esittää kohdetoivomuksia, ja alkuaikana useimmiten selkenevät myös omat odotukset työnkuvasta.

– Työntekijä saa itse vaikuttaa siihen haluaako hän työskennellä esimerkiksi lentokentällä vastaanottamassa vieraita, lastenkerhoissa, liikuntaoppaana tai jossain muussa roolissa. Keskimääräisesti oppaan ulkomaanuran pituus meillä on 3–5 vuotta, mutta toisaalta TUI mahdollistaa myös pidemmän uran ulkomailla, Henner selventää.

Jatkuvasti positiivisia kokemuksia

Pitkä ura TUI:lla onkin Hennerin mukaan harvinaisen rikastuttava, sillä hänellä on yli 70 000 kollegaa ja kohdemaitakin Tuilla on yli 80. Hennerillä on siis ystäviä ympäri maailmaa, ja hän on käynyt niin monessa maassa, että tarkka lukumäärä ei ole heti mielessä. Matkailu on avartanut monella tavalla.

– Itsestään selvää on, että kielitaidot, asiakaspalvelukyky ja nokkeluus kehittyvät. Jos esimerkiksi retkibussi rikkoutuu tai mikrofoni ei toimi, siinä oppii paljon itsestään ja omasta kyvystään ratkaista ongelmia, Henner tietää.

Näistä syistä Henner kuvailee työtään yhdeksi niistä harvoista, joissa kaikki päivät ovat oikeasti erilaisia. Pienten kasvattavien vastoinkäymisten sijaan mieleen jäävät positiiviset kokemukset, joita kertyy jatkuvasti lisää.

– Kuuden kuukauden reissun aikana pääsee ihan toisella tavalla sisään kohdemaan kulttuuriin, kuin viikon loman aikana. Itselleni rakkaimpia muistoja ovat olleet matkat Latinalaisen Amerikan maihin, Henner kertoo.

Henner toivookin, että yhä useampi punnitsisi ulkomailla työskentelyä vaihtoehtona. TUI:lla työskentely on hänen mukaansa äärimmäisen mielenkiintoista.

– Olemme viime vuosien aikana kasvaneet maailman suurimmaksi matkanjärjestäjäksi, ja uusia kohteita tulee koko ajan. Ala tulee menestymään jatkossakin, sillä ihmisten halu matkustaa ei sammu, Henner näkee.

Katso TUI Finlandin avoimet työpaikat tästä

EI KOMMENTTEJA